keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kiitokset kuluneesta vuodesta!

Niin se taas on yksi joulu ja kohta myös vuosi takana päin. Vuoteen on mahtunut kaikenlaisia muistoja mm. näyttelyreissut Ilonan kanssa, joista saavutuksena Liettuan ja Viron juniorimuotovaliotittelit. Paten kanssa olemme käyneet kaverikoiravierailuilla. Vili on viettänyt "eläkeläisen" leppoisia päiviä.

Ennen joulua julkistettiin myös Parikkalan riistanhoitoyhdistyksen vuoden eräkoira. Tänä vuonna tittelin sai enoni norjanharmaahirvikoira Jäpä. Onnittelut Terholla ja Jäpälle!

Suuret kiitokset ystävät kuluneesta vuodesta. Haaveena ensi vuodelle on, että saataisiin Ilonan kanssa agiesteet hiottua loppuun.
Loppuvuoden tavoitteena on parantua flunssasta, joka kaatoi koko meidän perheen pedin pohjalle tapaninpäivänä.

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

torstai 9. joulukuuta 2010

Vili 12 v.

Paljon Onnea Vaan, Paljon Onnea Vaan.
Paljon Onnea Vili, Paljon Onnea Vaan!

Kotiväki onnittelee vireää veteraania sekä muita Jettyspoof's F-pentueen koiria.

Ikää tuli jo tosiaan 12 vuotta.Toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä muutamia edessä päin.
Miten aika on mennytkin näin nopeesti? Vastahan Nea soitti ja kertoi pentujen syntyneen. Pennun valinta oli helppo, koska Vili oli ainoa uros. Suuret kiitokset -edelleen- Nealle tästä ihanasta risuparrasta!

**************************
Happy Birthday to You, Happy Birthday to You.
Happy Birthday Dear Vili, Happy Birthday to You.

Vili 12 years old!